<< Gunwriters      gunwlogo.GIF (2155 bytes)   Linkkisivu >>


Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.

Tekniikkaa ja historiaa, osa 1.


27.02.2001:

Täydennystietoja "Norsupyssyn" ampumatarvikkeista


Teksti: P.T.Kekkonen

20psavvj.jpg (11188 bytes)Panssariluoti 20 psav-Vj: "Norsupyssyn" L-39 niinsanottu musta valojuovaluoti "20 psav - Vj K/35 Br p"- patruunasta italialaiseen BREDA- konetykkiin malli 1935. Paino vj-kapseleineen 147 grammaa. Ruutipanos oli keskimäärin 40 grammaa, virikepanos mustaaruutia silkkipussissa hylsyn pohjalla; määrä tuntematon. Lähtönopeus L-39:stä oli 850 m/s. Panssarin läpäisy jopa 50 mm (kohtisuora osuma 100 metriin italialaiseen heikkolaatuiseen panssarilaattaan), mutta käytännössä varmuudella vain 20 - 30 mm kuperaan läpikarkaistuun seosteräspanssariin: Riittämätön jatkosodan aikaisten taistelu-panssarivaunujen tuhontaan, mutta telaketju voitiin yrittää katkaista, ja "niitata" vaunun tykkitorni liikkumattomaksi. (Kiusa se on pienikin kiusa!). Ympärimaalattu johtorenkaan etupintaan ulottuva keltainen merkkiväri ilmaisee valojuovaisuuden.
l39it.jpg (12663 bytes)


Kun venäläiset STORMOVIK-maataistelukoneet ilmestyivät ilmatilaan, keksittiin L-35:lle uudenlaista käyttöä jalkaväen it-tykkinä. "Musta luoti" läpäisi koneen panssaroinnin helposti, ja 2.5 kilometrin etäisyyteen intensiivisesti asti palava valojuova sytytti puhkaistusta säiliöstä roiskuvan lentobensiinin. Uhkarohkeimmat punalentäjät voitiin tappaa joskus koneensa ohjaamoon, "tuulilasin" läpi ampuen, haulikkohollilta, it-jalustalla pitkäksi sahattuun puun kantoon kiinnitetyllä L-35:llä.

l39pat.jpg (7349 bytes)

Kotimainen "sininen panssariluoti" patruunassa "20 psav K/39 - VKT p" oli alkuaan tarkoitettu VKT/40- konetykkiin, mutta se havaittiin tarkkakäyntiseksi L-39:ssä. Valojuovaa siinä ei ollut, eikä sytytystehoa, mutta juuri vj:n puutos mahdollisti osumatarkkuuden aina 2000 metriin saakka kiikaritähtäimellä varustetulla L-39:llä ammuttaessa; ei sentään "silimien välliin", mutta rakennuksiin, panssaroimattomiin ajoneuvoihin ja tiheisiin vihollisryhmiin. Lyhyemmiltä etäisyyksiltä ammuttiin konetuliaseiden tulipesäkkeisiin ja jopa tarkka-ampujien piilokorsujen ampuma-aukkoihin. Patruunassa oli ruutia 40,7 grammaa + 0.3 grammaa virikeruutia (mahdollisesti wanhaa PaPPia) pienessä silkkikangaspussissa pääpanoksen alla, nalliliekin ulottuvilla. Latinki antoi 150 grammaa painavalle luodille runsaan 800 m/s lähtönopeuden. Panssarilevyn läpäisy oli parhaimmillaan 40 mm, mutta käytännössä samaa luokkaa kuin K/35 Br p:n luodilla.

klim20mm.jpg (24077 bytes)

Huoleton ajelu KV-1 "KLIM VOROSHILOVilla" torninluukku avoinna saattoi olla kohtalokas erehdys. L-39:lle spesifisesti mitoitetut erikoisammukset olivat erittäin tarkkoja. Patruunan A 0760 trotyyliammus roiski sirpaleita ja patruunan A 0762 kranaatti palavia fosforipärskeitä tornin aukosta sisään, eikä näin "herkulliseen" maaliin tyydytty ampumaan vain yhtä laukausta. "Klimin" panssarointiin eivät pystyneet kevyimpien piiskatykkienkään ammukset, saati sitten panssaripyssyn luodit, mutta joskus saattoi tulla tilaisuus "onnenkantamoiseen".



Punaisiksi maalatut ammukset "20 fsykrv - Vj2 15/18 -Ti" olivat suosittuja mm. metsäpalojen sytyttelyyn vihollislinjojen takana kesäisin, hellekausien aikaan. Alumiininen kosketusherkkä sytytin aiheutti joskus latvapalon, räjäytettyään f-kranaatin puiden yläoksistossa. Nimilyhenne suomentuu muotoon: "20 mm fosfori-sytytyskranaatti, vanha malli (= tasaperäinen). Valojuovan paloaika 2 sekuntia. Sytyttimen läpimitta 18 mm, kiinnityskierre 15 mm, sytytintilaan malli Tikkakoski." Fosforia sisälsi ammus 4.8 grammaa.
isti15.jpg (5946 bytes)
istikk.jpg (12466 bytes)
Arkistokuva: Sytytin Ti 15/18 ohuella räjäyttimellä


Mustiksi maalatut, mutta kärkisytyttimensä vuoksi mustista panssariluodeista helposti erottuvat trotyylikranaatit "20 tkrv - Vj2 15/18 - Ti" olivat siis myös valojuovakkaita ja varustettuja Tikkakosken kärki-iskusytyttimellä, jonka tyypistä riippuen ammus painoi 117 tai 120 grammaa. Trotyylia ammus sisälsi viisi grammaa. Herkkä sytytin oli kevytmetallirunkoinen; herkkä/hidasteinen "his Ti 15/18"-sytytin messinkirunkoinen. Sitä käytettiin mm. tulipesäkkeiden tuhontaan, tai yleensäkin haluttaessa hieman upotusta ennen ammuksen "kukuntaa". Herkkä sytytin tuotti räjähdyksen jo hentoon risuunkin hipaistessaan.

(Jopa raskaspisarainen vesisade saattoi aiheuttaa "prematuurin" eli ennenaikaisen räjähdyksen). "his Ti 15/18:n" kärkilaatta oli hieman vahvempi kuin hipaisuherkässä kevytmetalli-sytyttimessä. Hidastus toteutettiin iskunallin ja virikepanoksen välisellä viivepanoksella. Kärkilaatan puhkeaminen tai sen taipuminen aikaansai virittyneen sytyttimen iskurin työntymisen taaksepäin iskunalliin. Virittymisen sai aikaan varmistuskuuliin kohdistuva keskipakoisvoima, ammuksen alkaessa pyöriä rihloissa. Hipaisuherkissä sytyttimissä laatta oli kevytmetallia ("Lautal"), herkkä/hidasteisissa messinkistä "harjapeltiä".


iskusyt.jpg (7246 bytes)Arkistokuva: Sytytin Ti 15/18 DP-virikkeellä


Ammusten tehoa parannettiin sodan alkuvaiheen jälkeen hankkimalla Saksasta 8 mm:n läpimittaisia "DUPLEX"-räjäyttimiä alkuperäisten 5 mm:n räjäytinten tilalle. "Pikkunallit" räjäyttivät trotyylin vajavaisesti, koska ne oli alkuaan tarkoitettu käytettäviksi TNT:ia herkempien räjähteiden (flegmatoidun pentriitin tai "Torpexin" virikkeiksi). 5 mm:n räjäytin ei myöskään rikkonut toivotulla tavalla fosforikranaatin kuorta, vaan se tyytyi vain sylkäisemään sytyttimen ulos sytytintilasta. DUPLEX-räjäytin repi f-kranaatin kärkipään sirpaleiksi ja levitti palavat täytteet laajemmalle alalle. Trotyylikranaatin räjähdysvoima lisääntyi myös, kun aloitepanos voimistui.

Kumpainenkin kranaattipatruuna oli ladattu 43 grammalla pääpanosruutia plus 0.30 gramman virikepanoksella herkkäsyttyisempää ruutia. AIMO J. LAHTI tosin mainitsee muistelmissaan VIHTAVUORELLA kehitetyn niin tyrnävä sinoxiidinalli ("pn 8/ -ik" = 8 mm pohjanalli ilman kierrettä) 20 x 138 mm patruunoihin, ettei virikepanosta tarvittu lainkaan, mutta "JALKAVÄEN AMPUMATARVIKKEET"- kansion tietojen mukaan virikettä käytettiin säännönmukaisesti; monissa tuontipatruunoissa jopa mustaaruutia, jota ei ole "hylätty wanhentuneena" tässä käytössä vieläkään.

Trotyylikranaatin nopeus 25 metrin etäisyydellä oli 910 metriä sekunnissa. Fosforikranaatin V25 oli huomattavasti alhaisempi, eli 875 m/s, vaikka se oli vain hieman "mustaa kranua" painavampi; 122 tai 125 grammaa, sytytinmateriaalista riippuen. Erikoisammuksien lentoradat pyrittiin ja kai onnistuttiinkin saamaan yhdenmukaisiksi keskenään, sekä L-39:n tähtäinten säätöasteikkoa vastaaviksi pitkähköillekin ampumaetäisyyksille. Ainakin trotyylikranaatteja ammuttiin myös ilmatorjunta-aseilla, jolloin ammus piti varustaa itsetuho-järjestelmällä.
20x138.jpg (20698 bytes)

Arkistokuva: 20 x 138 mm patruunavalikoimaa.


20 mm ammukseen ei mahdu kovinkaan monimutkainen itsetuholaite, koska "kukkuvaa täytettä" pitää myös mahtua. Tavanomainen ratkaisu on ns. "läpipalava" valojuovakapseli, joka räjäyttää ammuksen lennossa palamisensa päättyessä. Panssaripyssyn ammuksissa olisi itsetuho-ominaisuus tarpeeton ja suorastaan haitallinen, ajatellen ammuntaa erikoispitkille etäisyyksille. Siksipä lienee L-39:n ammusten kahden sekunnin vj-kapseli tyytynyt pelkästään sammumaan kun vj-massa oli palanut loppuun. Ainakin fosforikranaateilla "tulitettiin häirintää" ja viritettiin kuloja jopa yli seitsemän kilometrin etäisyyksille.

Ammuksen lentoaika oli tällöin huomattavasti yli kahden sekunnin. (Lienee ollut alun toistakymmentä sekuntia. Valitettavaa, ettei ammuksen ballistisesta kertoimesta löydy tietoja mistään!) Tuhopoltto-ammunnassa oli aseen korotuskulma 33 astetta vaakasuorasta ylöspäin, jolloin saavutettiin f-kranaatin maksimaalinen kantama. "Koro" mitattiin kulmaviivaimen ja luotinuoran avulla, aivan kuin 1600-luvulla. Tähtäinten asteikosta ei ollut enää hyötyä. Avotähtäimillä sihdattiin sentään ylimalkainen sivusuunta, mutta ammuksen derivaatio eli kiertopoikkeama tuotti kilometrinkin poikkeaman siitä, tuulen suunnasta riippuen.

Derivaation kompensointiin lienee käytetty marssikompassin piiru-asteikkoa, mutta kun "ylätuulien" suunnan ja voimakkuuden mittaukseen ei jalkaväellä ollut mahdollisuutta, oli tulitus varsin ylimalkaista. 7000+ metriin ammuttaessa kävi ammus sentään useamman kilometrin korkeudessa, ylätuulten sorrettavana. Oli pakko luottaa lähinnä moukan tuuriin. Ja fsy-kranaateista oli ainainen pula.


Mitä sanovat Sodan Lait?

Räjähtävien ja sytytysvaikutteisten, vähemmän kuin 400 grammaa painavien, ammusten käyttö suojaamatonta elävää vihollisvoimaa vastaan kiellettiin jo 1860-luvulla PIETARIN JULISTUKSELLA (eikä siis Geneven Sopimuksella, joka usein mainitaan asiantuntemattomien kirjoittajien hengentuotteissa yhä vieläkin). "Elävä vihollisvoima" tarkoittaa miehiä, ratsuhevosia ja vetojuhtia. Kiinnitettäköön kuitenkin huomio sanaan "SUOJAAMATON". Rakennus, bunkkeri, korsu, juoksuhauta ja jopa potero on suoja. Myöskään panssarivaunulla tai -autolla ajeleva vastustaja ei ole suojaamaton. Panssaroimatonkin moottoriajoneuvo on suoja. (Hevosvankkuri ja moottoripyörä ovat rajatapauksia). Lentokoneella, ilmalaivalla tai helikopterilla lentelevä vastustaja ei ole suojaamaton! Edes tähystys-ilmapallon gondoolista tykistön tulta ohjailevaa vastustajaa ei ole katsottu suojaamattomaksi.

Tämä Pietarin Julistuksen tulkinta hahmottui molempien taistelu-osapuolten hiljaisella hyväksymyksellä jo ensimmäisen maailmansodan aikaan. Lentävien vehkeiden tulittaminen kiväärikaliberisilla räjähtävillä ja/tai sytytysluodeilla muodostui yleiseksi käytännöksi jo silloin. SUMMA SUMMARUM: Pietarin Julistuksen kieltoja joudutaan noudattamaan vain silloin, kun sivistyneen vihollis-valtion säännöllisiin sotavoimiin kuuluva (univormuihin puettu) "elävä sotavoima" rynnistää pistimet tanassa kohti puolustusasemissa olevaa vastustajan elävää sotavoimaa. Myöskään ratsuväen rynnäkköä ei ole lupa ottaa vastaan kielletyillä ampumatarvikkeilla. Pietarin Julistushan syntyi Pohjois-Amerikan sisällissodan kokemusista, jenkkien lehdistön ja muistelmakirjojen kauhukertomuksiin perustuen.

Suomalaisilla ei ollut varaa tuhlata 20 x 138 mm erikoispatruunoita tuollaisiin turhuuksiin. "Arvokkaampia kohteita" oli monisata-kertaisesti enemmän kuin trotyyli- tai fosforikranaateilla ladattuja patruunoita konsanaan: Konekivääripesäkkeitä "bunkkerilinjalla" jatkosodan etenemisvaiheen aikana. Tarkka- ampujien piilopoteroita asemasota-vaiheessa. Lentokoneitakin oli "kuin peltikattoa" perääntymisvaiheessa ja vielä viimeisiä puolustustaisteluita tapeltaessa. (Monet niistä HENRY MORGENTHAUn lahjoja STALINin Urhoollisille Punalentäjille).

Mustilla tai punaisilla kranaateilla ladattuja patruunoita ei ollut missään vaiheessa lähimainkaan riittävästi edes "maukkaimpien sallittujen maalien" ammuntaan, puhumattakaan niiden tuhlaavaisesta käytöstä Pietarin Julistuksen vastaiseen vihollisen suojaamattoman elävän sotavoiman kivittämiseen. Kilpemme on siis kirkas, vaikka "sotarikoksiin ovat syyllisiä vain sodan hävinneet". Suomihan ei tosin hävinnyt viime vuosisadalla yhtään sotaa: Muutamia rauhan"sopimuksia" vain! Eivätkä niitä hävinneet sotilaat, vaan yli-ikäiset politikoitsijat.

2302 MMI; PT


- Gunwriters - sitä ei kusipääkään kustantaisi

Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.


<< Gunwriters     Linkkisivu >>    gunwlogo.GIF (2155 bytes)

Gunwriters on the Web P.T. Kekkonen