Osa 1   Osa 2    Osa 3   Osa 5   Linkkisivulle    Gunwritersin etusivulle   Suomi History in English

"LAULU SUOMEN ON..."

Teksti: P. T. Kekkonen
Kuvitus: J. Hartikka
Latoja: Anonyymi yleis-asiantuntija. (Kiitelty päteväksi)
Oikolukijat: Vajavaltainen rupu-sakki. (Lukumääräkin tuntematon)


Konepistoolin luotettavan toiminnan takaavat, varsinaisen aseen konstruktion onnistuneisuuden ohella, kelvolliset lippaat ja tasalaatuiset patruunat. Nämä osatekijät ovat todellinen "pyhä kolminaisuus," ja harvinaisia ovatkin ne konepistoolimallit, joiden tuottamat toimintahäiriöt olivat muunlaisia kuin lipas-syntyisiä tai patruunasyntyisiä. Ilmastollisia olosuhteita voidaan kenties joskus syyttää, mutta silloin on parempi syyllistää aseen käyttäjää... tai pikemminkin hänen kouluttajaansa laiminlyönneistä asehuollon opettamisen suhteen.

TIKKAKOSKI Oy:n maailmankuulu "mannekiini" VILJAM PYLKÄS kertoi radiohaastattelussaan erityisesti tähdentäneensä alaisilleen "pojille" asehuollon merkitystä ja järjestäneensä, velvollisuutensa joskus ylittäenkin, johtamalleen ryhmälle aseiden jynssäys-opetusta. Sitä ei kukaan mieltänyt "rankutukseksi", koska sodan aikaan oli aseiden toimivuus usein elämän tai kuoleman kysymys. Joka mies ymmärsi sen, eikä siis urputtanut..! ("Komppa-ukon" korsupolun koristelukomennus oli sitävastoin vähällä nostattaa ilmi-kapinan).

Käsistään taitava Pylkäs ("Tuntemattoman" romaanihenkilö "ANTTI ROKKA", joka PAAVO TANSKIn eli "VANHALAn" ohella vastasi tarkimmin elävää esikuvaansa) ei tyytynyt pelkästään viilailemaan sormuksia puhdetöinä, vaan hän huolsi porukkansa miesten aseitakin. Kun kk:sta irtosi ja katosi jyvä, veisti Pylkäs toimivan vaihto-osan puusta. Konepistoolien ja pikakiväärien lippaat hän myös kunnosti sujuvasti syöttäviksi, tietoisena juuri lippaan elintärkeästä merkityksestä aseen tulenavauksen luotettavuudelle.

SUOMI KP/-31:n lippaat olivat tosin jo tehtaan jäljeltä paremmin viimeisteltyjä kuin useimmat ulkomaiset massavalmisteet, mutta toki niissäkin oli syöttökidan puleerauksen tarvetta uusina, sekä säännöllisen puhdistuksen tarve kenttäolosuhteissa kesällä. Lippaat piti myös, aseiden tapaan, kunnostaa talvikäyttöön, mikä tarkoitti liikojen tai liian jäykkien voiteluaineiden poistamista.


LIPPAAT MALLI 31:

20 PATRUUNAN TANKOLIPAS

Ensimmäiset KP/-31:n lipastyypit lienevät olleet AIMO J. LAHDEN itsensä suunnittelemia. Patruuna oli vaihtunut suorahylsyiseksi 9 x 19 mm patruunaksi, joten erikoismallista kaarilipasta ei enää tarvittu. Tankolipas voitiin muotoilla suoraksi, ja kahdesta toisiinsa limittyvästä patruunajonosta syöttäväksi. Suunnitteluun otettiin oppia ilmeisesti BERGMANN MP 28-II:n lyhyestä 20 patruunan lippaasta muunmuassa syöttökidan muotoilun osalta.


TAVOITTEENA SYÖTTÖVARMUUS

Lipas on "kapeakitainen". Syöttöhuulten väliin tulee patruuna kerrallaan. Tämän tähden on lipas hieman hankala täyttää, mutta vaivan palkka on syötön luotettavuus. Vaihtoehtoinen "leveäsuinen" tankolipas oli tullut ainakin suojeluskuntalaisille tutuksi 7.65 mm BERGMANN -konepistooleista. Se oli mukavampi täyttää, koska patruuna menee sisään kylki edellä, kuten tutun Ukko-Mauserin makasiiniin, tai nyky-lukijoille kai jo tutumman "rynnärin" lippaaseen.

Lipastus erityisellä täyttölaitteella oli jopa liian helppoa. Usein päätyi lippaaseen liian monta patruunaa, koska sen tilavuudesta ei ollut tarkkaa tietoa oikeastaan kellään. Vajaatäytettykin lipas tuotti häiriö-kiusaa vinosyöttöjen tai pystyynsyöttöjen muodossa. Patruunahylsyn "hartiat" myös takertelivat lippaan kitaan ja piipun perään, hidastaen lukon etenemistä ja aiheuttaen laukeamattomia.

Vääränlajisen patruunan valinta oli ongelmien alkusyynä, mutta erehdystä ei haluttu myöntää tehdyksi. Syytettiin asetta ja lipasta: Siitä vain yli, missä aita on matalin..!! A.J. Lahti pelasi varman päälle, valitessaan tankolippaan tyypin. Olihan olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus, että jotkut jäärä(n)päät tahtoisivat yhä vieläkin ostaa 7.65 x 21 mm aseita.

("JÄÄRÄ" = pässi eli oinas eräissä Suomen murteissa. Latojan huom.).

Leveäkitainen lipas toki toimii KP/-31:ssä. On jopa ihanteellinen tähän aseeseen, kaikki ominaisuudet summaten. Sodat oli kuitenkin jo sodittu ennen "ruotsalaismalli B"-lippaan omaksumista 50-luvulla.


TÄYTETTIIN ILMAN VIPUSIMIA

Tankolippaan m/-31 ilmeisiä epäkohtia olivat vähäinen patruunamäärä ja syöttöjousen mitoitus liian rennoksi. Nimellinen tilavuus oli 25 patruunaa, mutta käytäntö opetti pian lipastuksen 20 patruunalla. Suurempi määrä tuotti ensimmäisten ja viimeisten patruunain vajaita syöttöjä, aiheutettuaan syöttöjousen kuoleutumisen: Aseen lukko saattoi "horaista tyhjää", kun lipas ei ehtinyt työntää patruunoita tyrkylle kyllin tiuhaan tahtiin.

Syöttöjousen hentoudella tavoiteltiin lipastettavuutta ilman työkaluja, pelkin näppivoimin, aina 20 patruunan täytökseen saakka. Hintana oli kuitenkin syötön epäluotettavuus lippaan likaannuttua, sekä jo Bergmannin 20-patruunaisista "poliisilippaista" havaittu epäkohta: Jos lipas putosi vyötärönkin korkeudelta kovalle tantereelle vajavaisesti täynnä ja pohja edellä, saattoi patruunain paino puristaa jousen tuokioksi kokoon.


YKS' NURIN, KAKS' OIKEIN..!

Jokin patruunoista saattoi kääntyä lippaassa pystyasentoon, tai tehdä täyskäännöksen, löytyen joskus häiriötä selviteltäessä luotipää ampujaa kohti suuntautuneena (onneksi laukeamattomana) piipunperän ja lukon välistä. Tavallisesti se sentään vain painui alemmaksi lippaaseen. Lukonpään isku viistosti luodin kärkeen oli eräs niistä harvoista haavereista, jotka pystyivät aikaansaamaan iskurin murtumisen.

Kun muutamat skeptikot näkivät ensi kertaa KP/-31:n suhteellisen pitkän, hoikan ja terävän iskukärjen lukon päässä, oli reaktiona kauhistus: "Tuohan ei kestä mittään..! Kiinteäkin vielä, ja terävä niinkuin grammarin neula..!" Iskurinmurtumat olivat kuitenkin poikkeuksellisia sattumuksia, joilla oli aina jokin ulkoinen, eikä rakenteellinen, alkusyy.

("GRAMMARI": viralliselta nimeltä "kiekkofonograafi" = Akustisesti vahvistava, yleensä jousimoottorilla toimiva ROM-skanneri, jonka lukupäähän kiinnitettiin n. 1.5 mm vahvuinen teräsneula. Se luki pyörivän kiekon oskilloivaan spiraali-uraan taltioitua akustista signaalia analogisesti. Kansanomainen nimitys johtuu laitteiden tunnetuimmasta valmistajasta: The GRAMOPHONE Co:stä. Latojan nykykielinen, tieteellisesti tarkka täsmennys).

Talvisodan edellä löydettiin 20 (25) patruunan lippaista vähäinen systemaattinen suunnitteluvirhe: Lipas oli sisämitoiltaan liian kapea..! Patruunat eivät kulkeneet sen sisällä kahdessa toisiinsa limittyvässä jonossa, kummankin jonon päällekkäisten patruunain nojatessa toisiinsa, vaan kukin patruuna nojasi kahteen vierustoveriinsa, jotka painoivat sitä lippaan sivuseinämää vasten. Niin kauan kuin lipas oli sisältä puhdas ja hieman öljy-kostea, se toimi tyydyttävästi.

Rintamalla olivat olosuhteet kuitenkin tyystin toisenlaiset kuin satunnaisissa poliisioperaatioissa, joiden väliaikoina aseet ja lippaat säilytettiin rauta-ovien takana. Mitoitusvirheen alkulähde lienee ollut Bergmann MP 18-I:n tai 28-II:n "poliisilippaan" liiankin orjallinen kopioiminen.

Lipas levennettiin kaksiriviseksi, jolloin sen pituutta voitiin lyhentää parin senttimetrin verran. Kapasiteetti siis pysyi yhäkin ennallaan: Teoriassa 25 patruunaa, käytännössä 20. Patruunamäärän vähäisyyden arvostelijain mieliin muistutettiin maailmansodan kokemuksia: Monet konepistoolia käyttäneet rynnäkköjoukkojen miehet olivat tyytyneet kahdeksan patruunan pistoolinlippaisiinkin, jotka toimivat nelinkertaisesti tilavampaa rumpulipasta luotettavammin.

SUOMI-kp:n Bergmannia noin tuplaten suurempi tulinopeus aiheutti tosin lippaan tyhjenemisen noin kahdessa sekunnissa, mutta aseessa oli kertatuli-vaihdin, ja "kanteleennäppäys"-laukaisumenetelmälle (ks. Bergmann-tiedosto) otollisempi, herkempi laukaisukoneisto, jota taiten näppäilevä ampuja pystyi räikimään kymmenkuntakin lyhyttä sarjaa soittopelistään.

Lippaan pystysuoruuden ja alakiinnitteisyyden takia arvioitiin 25 patruunan tilavuus suurimmaksi "sallituksi" ampujien turvallisuutta ajatellen. Ulkomailla päädyttiin 9 mm aseiden kaksirivilippaiden tapauksessa lukemiin 32 - 36 patruunaa, joka on sääntönä vieläkin jopa sivu- tai yläkiinnitteisissä lippaissa.

Siperia opetti (siperialaiset opettivat) jo Talvisodan aikaan suomalaiset ampumaan aiempaa pidempiä tulisarjoja, joten lyhyet tankolippaat tiputettiin jo vuonna 1940 pois tuotannosta; ainiaaksi. Vaihtoehtojahan oli jo olemassa, ja lisääkin luvassa.


RUMPULIPAS M/-31 = "SISSILIPAS" ?

Tästä lipastyypistä ovat Suomen tuhannet olutkapakoissa möykkäävät "sota- ja ase-asiantuntijat" keuhkonneet satojatuhansia tarinoita, tyyliin: "Kaukopartiomiehille Jatkosodan aikaan suunniteltu lipas, joka täytettiin jo tehtaalla, tyhjennettiin partioreissulla ja heitettiin pois kertakäytön jälkeen. Se oli mahdoton lipastaa uudelleen, koska kansikin oli hitsattu kiinni, etteivät sabotaasin tekijät voineet vaihtaa patruunoita aseessa-räjähtäviin/ laukeamatta jääviin TJ-latinkeihin."

Kuva: Suomen sissilipas avattuna.

Tosiasiallisesti oli 40 patruunan rumpulipas suunniteltu vuonna 1930 ja Kolmannen Vapaussotamme aikaan (1941 -44) siitä oltiin jo luopumassa. Kaukopartiomiehet eivät tätä lipastyyppiä erityisesti suosineet, mutta he ottivat vastaan sen mitä jaettiin, kunhan se vain oli rumpu, eikä ruumisarkku..! Vanhanmallisten, taara-painoltaan raskaanpuoleisten lippaiden hukkaprosentti oli suurehko, mutta ei paljoa suurempi kuin 70 patruunan rumpulippaidenkaan menetysten suhteellinen määrä.

"Sissilippaan" koko oli hieman kätevämpi (läpimitta 145 mm) kuin tilavamman 70 patruunan rummun, mutta painon ja patruunamäärän suhde oli epäedullisempi. Vihastutettua vihollista pakoon juokseva tai hiihtävä "partiolainen" joutui keventämään kantamuksestaan KAIKEN, joka ei ollut tarpeen eloonjäämisen tai tehtävän loppuunsuorittamisen kannalta.

Konepistoolin lippaat, joita ei olisi kuitenkaan ehditty täyttää uudelleen, menivät "yli laidan" mallistaan riippumatta. Taitavan kaukopartiomiehen elämä oli sentään arvokkaampi kuin melko lyhyen miestyö-ajan vaatineen rautapeltirasian hankintahinta. Kaukopartiomiehet myös täyttivät konepistooliensa lippaat mieluiten itse, kuten laskuvarjohyppääjätkin yhä pakkaavat "varjostimensa".


MYYTIT KUMOON TOSIASIOILLA !

Taru "tehtaassa täytetystä, umpeen hitsatusta sissilippaasta" on sukua sadulle "STEN-merkkisistä maihinnousu-konepistooleista, joiden lippaat oli kiinnitetty hitsaamalla aseisiin." Tosiasiassahan jokaisen STEN:in varusteisiin kuului kahdeksan (8) lipasta, joista jopa kuusi (ENNÄTYS !) saattoi toimia ilman huulien siloittelua...

On syytä epäillä vahvasti , että kaljakapakoiden kanta-asiakkaat, mikkoniskavuoret ja muut sivarit, ovat kertoilleet näitä satuja, joista voi päätellä asetyypin nimeltä konepistooli olevan heille yhtä tuntemattoman, kuin on ollut 2. maailmansodan aikaan käytössä ollut hitsausteknologiakin. Se olisi johtanut lippaan joka-ainoan patruunan räjähdykseen "sissilippaan" ja STEN:in tapauksissa.

(Kirjoittaja ilmeisesti tuntee "autogeenisen uuttauksen eli raudan yhteenkeittämisen" tuon-aikaiset menetelmät! Latojan aplodeeraus ).

(Kirjoittaja on TVH:n eli "VESI-VALTIOn" Joensuun Korjauspajalta täysinpalvelleena eläkkeelle jääneen sepän tyttärenpoika, joka tunsi tällaiset jännät pikku hommelit jo 7-vuotiaana, touhua useinkin katseltuaan. Jotkut stalinismin veteraanit vaihtoivat noihin aikoihin pukeutumistyyliään: Eivät kääntäneet VIELÄ takkia, mutta kapalot vaihtuivat potku-housuiksi. PeTe:n kommentit).


"RENKAAKSI KIERRETTY TANKOLIPAS"

Rumpulipasta malli 1931 voidaan kuvailla näinkin pelkistetysti, vaikka olihan siinä myös pohja ja kansi, joista koostui melko tiivis voidepurkkimainen rasia. Patruunain syöttöjousi voitiin sijoittaa syöttöjohteiden keskelle jäävään "hukkatilaan", ja se oli huokea nauhajousi, kuin herätyskellossa tai kiekkofonograafissa , eikä monille mutkille pianolangasta taivuteltu jäykkä "kieruvieteri", kuten aiemmassa TATAREK & Von BENKÖ:n rumpulippaassa.

Lähimmät jousirakenteen esikuvat löytyivät idästä ja lännesta: LEWIS-pk:n rekyylijousi, ja DEGTARJOV DP pk/-27:n pannulippaan sekä THOMPSON-konepistoolien rumpulippaiden nauhajouset. Yhtäläisyydet päättyvätkin tähän. Jousi painaa rengasmaiseen syöttö-uurteeseen asetettuja patruunoita lippaan kitaa kohti patruunoiden työntövarren välityksellä. Työntövarsi on akseloitu pyörivään syöttölevyyn, johon patruunain luodinkärjet nojaavat.

Lippaan kansi on loogisen ajattelun mukaan väärällä puolella, eli lipas aukeaa pohjapuoleltaan - tai syöttökita on väärin päin. Lipastettaessa joudutaan patruunat latomaan syöttö-uurteeseen luotipää alaspäin, kun syöttölevyä on ensin kierretty myötäpäivään, kunnes se lukittuu naksahtaen "täyteen pänniin".

Syöttö-uurteeseen ladotaan 40 patruunaa. Patruunajono on tietenkin taipuvainen kaatumaan, joten sitä on tuettava sormenpäällä tai jollain sopivalla esineellä; vaikkapa puutikulla. Kun syöttö-uurre on täynnä, ei patruunakiekerön kaatumisriskiä enää ole.
Lippaan kansi (tai oikeastaan sen pohjalaatta) voidaan painaa kiinni.

Kun sivusuuntaan liukuva kannen salpa suljetaan, kuuluu pikku napsahdus. Syöttöjousi alkaa työntää patruunoita kohti lippaan syöttökitaa kahtena kehänä, jotka tosin ovat hiukan kuin "juosten kustuja": Ulompaan "kiekeröön" tulee enemmän patruunoita kuin sisempään kehään. Näin vaivalloisesti täytettävää lipasta ei olisi taatusti hyväksytty käyttöön, ellei sen omaksumiselle olisi ollut todella vahvoja perusteita. Niitä löytyi neljäkin, verrattuina aiemmin tunnettuihin rumpulipasmalleihin:

1) Rumpulipas m/-31 oli syöttövarmempi kuin Tatarek & von Benkö:n "Trommelmagazin". Puhtaana ja kohtuullisesti voideltuna se oli lähes kirjaimellisesti pettämätön, johtuen mm. vahvasta, lastuamalla työstetystä, syöttökidastaan. (Huolellista rauhanaikaista työtä ! ). Tolkuttomia, lipastajien sormia silpovia jousivoimia ei tarvittu.

2) Lipas ei kalissut tai rämissyt Thompsonin rumpulippaan tavoin, koska syöttöjousi puristi patruunat toisiaan ja syöttö-uurteen seinämiä vasten. (Thompson-lippaan lokeroissa hölskyvät patruunat melko väljästi ja äänekkäästi. Vain syöttökitaa lähimpiä patruunoita puristaa yhteen jousivoima. Syöttökita on myöskin vain rummun kylkeen stanssattu puhki-rako, joka vaurioituu helposti).

3) Syöttöjousi jännitettiin kirjaimellisesti "käden käänteessä" täyteen vireeseensä. Ampuja ei joutunut arvioimaan, kuinka monta jousiräikän naksahdusta tarvitaan virittämään jousi kulloistakin tarvetta varten. Lippaasta ei myöskään ulonnut ammuttaessa pyöriviä tai muuten liikkuvia osia (kuten Thompson-lippaan "kuolemankellon veto-avain"), joiden liikkeen estyminen tuottaisi toimintahäiriön.

4) Teoreettinen ja käytännöllinen patruunatilavuus olivat yhtä suuret. Lipastaja ei joutunut pohtimaan: "Monellako lataisi ?" tai "Montakohan tuli kiireessä panostetuksi ?"


TIENRAIVAAJIEN ERHEITÄ

On muistettava, ettei rumpulippaalla m/-31 ollut montakaan esikuvaa 1930-luvun vaihteessa, joten se piti suunnitella "omasta päästä kuin kottaraispönttö", pyrkien vain välttämään muiden tekemiä erheitä.

Omiakin toki syntyi, kuten "patruuna-laskurin ikkuna", eli pieni reikä lippaan pohjassa ja patruunain lukumäärää osoittavat numerot 1 - 40 syöttölevyssä "ikkunan" kohdalla. Pieniä numeroita oli vaikeaa nähdä edes päivänvalossa, saati pimeällä, mutta reiästä pääsi lippaaseen maan tomua tai ruostuttavaa kosteutta - juuri siihen saumaan, jonka olisi pitänyt pysyä mahdollisimman kuivana ja puhtaana, vain säästeliäästi voideltuna notkealla öljyllä.

Käsittämättömin yksityiskohta on tietenkin syöttökidan sijoitus väärinpäin, jonka takia patruunat piti asetella lipastettaessa luodin pyöreä kärkipää alaspäin, eli mahdollisimman "labiiliin" asentoon. Sen selitystä on etsitty turhaan lähes 70 vuoden ajan..! Kenties pistehitsaus-teknologian kehittymättömyys pakotti omaksumaan nurinkurisen rakenteen..? Täysin aiheeton siis ei ole "kapakkastrategien" maininta lippaasta, joka oli mahdoton täyttää uudelleen "kesken kuumimman taiston", ja joka kevennettiin kuormasta pakkotilaan jouduttaessa.


RUMPULIPAS M/ -37 (MALLI KOSKINEN)

Jos tietovisailussa kysyttäisiin: "Kuka suunnitteli maailman eniten tuotetun konepistoolin lippaan ?", voisi vastauksiksi tulla Thompsonia, Shpaginia, Sudajevia tai Degtarjovia, mutta tuskinpa kukaan osaisi mainita suomalaista jääkärikapteeni YRJÖ KOSKISTA..? Hänen 70-patruunainen rumpulippaansa kilpailee kuitenkin samassa sarjassa HUGO SCHMEISSERin MP 28-II:n tankolippaan kanssa. Muut konstruktöörit tulevat kaukana perässä.

Kuva: Bergmann MP 28 - II ja Sten II keskenään vaihtokelpoisine lippaineen.

Traagisinta lienee, että Koskisen ja Schmeisserin keksimiä lippaita tuottivat kummankin suunnittelijan vihollis-blokit enemmän kuin suunnittelijain kotimaat: MP 28-II:n lippaita valmistettiin "STEN-lippaan" nimisinä sekunda- tai tertia-luokan piraattikopioina anglosaksisissa maissa, ja "Koskis-lippaita" vuodesta 1940 alkaen Neuvosto-Venäjällä, missä lipas-kopioiden massatuotanto käynnistyi todella suuressa mittakaavassa vuonna 1941, konepistoolien tuotannon eksponentiaalisen enentymisen myötä.

STEN-lipas lienee tuotantomäärältään numero ykkönen, koska aseen lipaskuiluun kävi vain tietynmallinen kaksirivinen tankolipas, joita kuului kunkin aseen varusteisiin kahdeksan kappaletta. Shpagin-konepistooli "vuoden 1941 mallia" oli kopioitu lippaan kiinnitystavan suhteen SUOMI-kp:sta, jos kohta jo vuonna 1940 oli aloitettu suomalaisen 70-patruunaisen rumpulippaan kopion tuotanto ja kehitelty Degtarjov PPD malli 34/38:sta muunnelma PPD m/-40, jonka sivuiltakin avoin lipas-aukko mahdollisti "kaulattoman" lippaan kiinnityksen.


VAKOOJALLA VÄÄRÄT PIIRUSTUKSET ?

Suomalainen vakoilija PENTIKÄINEN oli vienyt mukanaan 1930-luvulla "Punaisen Hämärän Maahan" ehkäpä väärät piirustukset, koska vasta Talvisodassa vihollisen haltuun joutuneet aseet johdattivat "suuren ja mahtavan Sovjetti-maan nerokkaat Sosialistisen Suunnittelutyön Sankarit" kopioimaan lippaan ja sen kiinnitystavan toimivammat rakenneratkaisut. Yleinen on käsitys, että vakoilun kautta päätyivät vihollistemme haltuun LAHTI m/ 22-konepistoolin piirustukset, jotka oli jätetty tuottamuksellisesti vakoojaksi jo alustavasti epäillyn Pentikäisen ulottuville. Suomen kansan iki-aikainen vainooja ei kyennyt saamansa materiaalin perusteella kopioimaan edes konepistooliin m/-26 tehtyjä teknisiä parannuksia, puhumattakaan sitäkin jalostetumman SUOMI-kp:n m/-31 rakenneratkaisuista.

(Degtarjov PPD 34/38:n mekanismeista voidaan, ainakin "pahalla tahdolla & silmällä" tarkastellen, havaita yhtäläisyyksiä Lahti-kp malli 1922:n kanssa. Etutukin läpi kulkeva, murheenkryyniksi koitunut rumpulippaan pitkä kaula oli puolestaan osittain perintöä Tatarek & von Benkö:n "Trommel-Magazinesta" ja osittain Heinrich Vollmer:in 1920-luvun lopulla suunnittelemasta rumpulippaasta ERMA E.M.P.-konepistooliin. Vollmerin lipas oli luotettavimmin ja Degtarjovin kopio epäluotettavimmin toimiva. Latojan huomautus).


PAUKUT PARIJONOSSA

Lippaassa m/-37, joka kantaa suunnittelijansa mukaan lempinimeä "Koskis-lipas", kulkevat patruunat kahdessa lähes täyden ympyrän mallisessa urassa, jotka on erotettu toisistaan metallisella seinämällä. Suhteellisen tiiviisti sulkeutuvassa teräslevyrasiassa on oikeastaan kaksi rumpulipasta sisäkkäin. Molemmissa kulkee 35 patruunaa, jonossa kuin köyhän talon porsaat, eikä epämääräisessä muodostelmassa, kuten tanko- ja rumpulippaissa malli 1931. Syöttö-uurteiden sivuseinämiin ei kohdistu patruunajonoista erityisen haitallisia puristuksia tai kitkavoimia, ja kun lipas syöttää patruunoita ulommasta uurteesta, liikkuu uurteen sisempi seinämä tasatahdissa rengasmaisen patruunajonon kanssa.

Patruunakiekerö ei kahnaa hylsynkylkien koko pituudelta lipasrummun ulkoseinämäänkään, vaan se liukuu pitkin lippaan ympäri kiertävää, rummun seinämään painosorvattua johdetta. Vähäinen likaisuus ei täten ehkäise täyden lippaan ulomman patruunakehän vaellusta lippaan kitaa kohti. Vastaavanlainen johde on muovattu myös sisemmän syöttö-uurteen ulkoseinämää pitkin kiertäväksi. Marraskuun 26. päivänä 1935 päivätyn patenttihakemuksen N:o 6097 vaatimusten mukaan toimii lieriön muotoisen lippaan toinen (ulompi) patruunakanava tankolippaan tavoin, ja toinen (sisempi) kuten jo entuudestaan tunnettu rumpulipas.

Nauhamainen syöttöjousi on suljettu pölytiiviiseen rasiaan lippaan keskiöön kiekkofonograafin "valtajousen" tapaan. Rasian kannesta ulkonee neljä siivekettä, joista pidellen jousi kierretään vireeseen.


"KAKSI VARVIA, KAHDEKSAN NAPSUA"

Kellon "veto-rellin" tapaan on jousikoneistossa räikkä. Sen kierros jakautuu neljään selvästi kuuluvaan napsahdukseen. "Täysveteeseen" väännettäessä kierretään jousikapselia "kaksi varvia vastapäivään", eli kahdeksan napsun verran. Lipas voidaan tietenkin panostaa myös osittain, 8 - 9 patruunalla per napsaus.

Teoriassa siihen mahtuu 72 patruunaa, ja kai käytännössäkin, mutta liikatäytön tavallisin seuraamus on parin ylimääräisen patruunan vajaasyöttö. Tulenavaustilanteessa sotatoimissa voivat häiriöiden seuraamukset koitua kohtalokkaiksi. Monet veteraanit näkevät vieläkin painajais-unia tällaisesta tapahtumasta, jos se on sattunut omalle kohdalle vaikkapa lähes kuusi vuosikymmentä sitten. Venäläisen kopion nimelliseksi tilavuudeksi mainitsevat lukuisat lähteet 71 patruunaa, mutta se yksikin saattoi olla joskus liikaa. Tyydyttiin siis tasaiseen kymmenlukuun. Syöttömekanismin liikkuvat osat on suljettu tiiviin peltikannen alle, risujen ja männynkäpyjen -sekä ampujan- ulottumattomiin.


"PIRU NYHTI PIKKUSORMEA"

(THOMPSONin L-rummun pyörivä, ulkopuolinen "veto-avain" tuotti kirjoittajalle ensi kertaa rummullisella aseella ammuttaessa lievän säikytyksen, alkaessaan kiskoa irti tukikäden pikkusormea: Onneksi vain hansikkaasta, eikä kädestä. SUOMI-kp:lla ammuntaan tottunut kirjoittaja kannatteli tapansa mukaan asetta "tanassa" lippaastaan. Ase oli "sota-Thompson" suoralla etutukilla, eikä "herrasmiesmalli" etupuolisella pistoolikahvalla, eli muotoilunkin suhteen uusi tuttavuus. Siihenastinen käyttökokemus oli kertynyt vanhemman "Mafia-Tommyn" ja sen tankolippaan käsittelystä).


"LXX PATRUUNALLA... LIPASTA !"

"Koskis-rummun" tärkein parannus, jopa patruunamäärän lisäystä arvostetumpi ominaisuus, on lipastusta helpottava syöttökidan täyskäännös lippaaseen m/-31 verrattuna. Patruunat voidaan asettaa seisomaan syöttökanaviin eli "kiekeröihin" tasaisten kantojensa, eikä enää luodinkärkiensä varassa. Jos lipastus suoritetaan tasaisella vaakasuoralla alustalla, eikä pahaa kiirettä tai maata järisyttävää tykistökeskitystä ole kiusana, ei patruunajonoja häädytä tukemaan kiekeröitä täyteltäessä.

Harjoitusammuntoihin riittää yleensä neljän napsun kierto jousikapselin siivekkeistä ja jommankumman (yleensä sisemmän) syöttö-uurteen täyttäminen 35 patruunalla. Sitten pannaan lippaan kansi paikalleen ja painetaan lippaan takana keskiössä olevaa nappulaa: "NAPS !". Syöttöjousi alkaa työntää patruunajonoa kohti lippaan kitaa. Syöttöjousen räikän vapauttanutta nappia edelleen painaen käännetään kiinni lippaan kannen säppi. Vajaatäytetty lipas voidaan työntää virittämättömänkin aseen lipaskuiluun. Kiinnityssalvan napsahdus ilmaisee lippaan olevan paikallaan, mutta on suositeltavaa kokeilla nykäisemällä, josko lipas on kiinni ja pysyykö..?! Jos ei pysy, lyödään nyrkillä..!


KIRJOITTAJAN "KAARTIN MUISTOJA"

Vuonna 1967 alkoivat varusmiehille jaettujen lippaiden kiinnikkeet jo olla hävikkiä aiheuttavassa kunnossa. Marssille tai jotokselle lähdettäessä varmistettiin lippaan kiinnipysyminen sen ja aseen ympäri kiristetyllä irtohihnalla. Olisiko ampuminen käynyt päinsä ? Tietoa ei ole vieläkään.! "Tulitoiminta" oli tuohon aikaan yleensä "SARRRJAn" huutelua. Suurempiin manöövereihin jaettiin kp-miehille KALASHNIKOVit oman ryhmä-aseen tilalle, ja niihin paukkupatruunat.

Konepistooleissahan eivät "räkäpäät" yleensä saaneet aikaan automaattista toimintaa, ruudin kuivuttua liikaa ja koska PaPP- piiput olivat n.s. "parannettua mallia" - suuhunsa kierteillä asennetulla sysäyksenvahvistajalla. Toimivampia, patruunapesän edesta lähes umpeen litistettyjä PaPP-piippuja ei enää ollut jakelussa. Olivat kai jo myyty romukauppaan.. ?! Tuohon aikaan 18-vuotiaan, mutta asetekniikkaan jo alustavasti perehtyneen kirjoittajan ase kyllä pärisi, jos kohta hieman oudolla äänellä: PaPP-piipun reikä oli tulpitettu umpeen puolella tusinalla suutulpan taakse tungettuja, ampumaradalta poimittuja 9 mm luoteja.

Ase oli ns. "sprägäri", joka purki ulos kaikki ruutikaasut piipunputkestaan takakautta. Hylsyt lentelivät tyydyttävällä vauhdilla Jaamankankaalle..! Komppanian muut kp:n kuljettajat ampuivat tavallisen "Ukko-Pekan" verkkaisella tulinopeudella, kiskoen jokaisen hylsyn aseistaan manuaalisella viritys-käsitempulla. PaPP-piippujen kuntoa ei tarkastettu milloinkaan, joten luotijono saattaa olla yhden piipun reiässä vieläkin, ellei aseen n:o 58 551 paukkupatruunapiippua ole jo ammoin toimitettu uudelleensulatukseen. Keksinnön patentointi käväisi mielessä, mutta "aloitepalkkio" olisi ehkä ollut 14 vrk "putkua", ja "rojaltyt" olisi saatettu laskeskella sotaoikeudessa..? Kontiorannan korpivaruskunta kun ei ollut v. -67 otollinen miljöö omaehtoiselle aseteknologiselle tuotekehittelylle.


RUMPULIPAS-TOIMINTO JA TANKOLIPAS-TOIMINTO

"Koskis-lippaan" patenttihakemuksen kuvailemat toiminnot toteutuvat, kun syöttöjousi on kierretty täyteen vetoon kahdeksalla räikän napsauksella ja kumpaankin syöttö-uurteeseen on ladottu 35 patruunaa. Ensin tyhjenee ulompi uurre, kuten todellakin "vanteeksi" muotoiltu tankolipas. Patruunoita työntää syöttökitaan lippaan pohjalevyn pyörittämästä syöttö-uurteiden väliseinästä ulkoneva kolmion muotoon taivutettu peltikieleke (patenttikuvan osa 30).

Kuva: 70 patruunan M / Koskinen rumpulippaan jousen viritys.

Kun ulompi patruunajono on poltettu aseessa, jää kieleke syöttökidan reunalle, alkaen toimia sisemmän jonon tai "kiekerön" patruunain ohjaimena. Työntövarsi (osa 11) tuuppaa loput 35 patruunaa lippaan syöttökitaan, jonka huulien välistä aseen lukko noukkii ne, tunkee patruunapesään, ja laukaisee kunkin vuorollaan. Tässä vaiheessa lipas toimii kuin rumpulipas malli -31; syötön osalta vähintään yhtä luotettavasti, mutta hieman likaantuneenakin.

Tarpeettomaksi ja haitalliseksi havaittua "ikkunaa" ei uudemman lipastyypin pohjassa ole, joten yksi lian tai kosteuden sisäänpääsykohta oli tukittu. Kosteuden pääsy lippaaseen m/-31 aiheutti talvisaikaan pyörivän syöttölevyn jäätymisiä jumiin ja pidemmän päälle jopa sen kiinniruostumisen. Jotkut ajattelemattomat aseenkäyttäjät luulivat "ikkunaa" lippaan voitelu-aukoksi, josta he ruiskivat sisään Luoja ties mitä sorkka-öljyä milloinkin. "Pikeytyneen" voideaineen ja pölyn seos lippaan päädyn ja syöttölevyn välisessä saumakohdassa ei tehnyt kovinkaan "gudaa" lippaan toimivuudelle.


PATENTINHALTIJA: TIKKAKOSKI OY.

Lipas "malli Koskinen", jonka patentti kuulutettiin 25. 6. 1937 ja myönnettiin 18. 9. -37 numerolla 17740 (tai 17746; viimeinen numero on epäselvä), on innovaatio, jonka ansiosta KP/-31 kehkeytyi oman aikansa luotettavimmaksi sotatyökaluksi omassa luokassaan. Sen keksijä jäi lähes tuntemattomaksi henkilöksi ase-alan kirjallisuudessa. Patentin anoja ja haltija oli O/Y TIKKAKOSKI A/B, Konepistooli Oy:tä myytäessä tehdyn kauppasopimuksen nojalla.

28.1. 1936 sai Tikkakoski 8000 uudenmallisen rumpulippaan tilauksen armeijan taisteluväline-osastolta. Huhtikuussa 1936 sitä seurasi 20 tuhannen lippaan, ja tammikuussa -37 vielä 21 000 lippaan tilaus. Joukkotuotanto käynnistyi siis jo patenttihakemuksen ollessa vireillä - sopivasti Talvisodan tarpeita varten. Lippaan m/-37 toimivuus pakkassäällä on vertaansa vailla, olkoonpa verrokkina mikä tahansa aiempi tai myöhempikin KP/-31:n lipaskonstruktio. Tämän erityisominaisuuden havaitsi myöskin vihollisemme.


HISTORIALLINEN PATENTINLOUKKAUS

Lippaan miljoonien piraatti-kopioiden "keksijää" eivät sen idean kähveltäneet venäläiset ole iljenneet nimetä julkisuudessa, mutta kunnia tästä "työ-uljuuden suursaavutuksesta" lienee jaettu Vasili Degtarjovin ja Giorgij Shpaginin kesken tasapuolisesti..? Shpaginin massatuotetun konepistoolin syöttölaitteenahan rumpulipas malli Koskinen sai suurimman levikkinsä kautta itäblokin, vaikka PPSh obr. 41 g. -konepistooliin tuotettiin myöskin kaarevia tankolippaita, joiden esikuva on jäänyt tuntemattomaksi. Kaarilipastakaan ei voida moittia kelvottomaksi keksinnöksi.

Sen suunnittelijaksi epäillään luutnantti BESRUTSHKIJ-VYSOTSHKIa, joka kehitteli Pietarin Motissa varsin omaperäisen aseprototyypin. ALEXEI SUDAJEV viimeisteli sen "Pelti-Heikin" kantamuodoksi, kun PPS:n alkuperäinen keksijä oli "kadonnut jonnekin". (Hän on yhä vieläkin lähestulkoon "epähenkilö", jonka nimi mainitaan erittäin harvoissa venäläisissä lähdeteoksissa aivan ohimennen).


"KESKENERÄISET SINFONIAT"

Myös Aimo J. Lahti kehitteli rumpulippaasta m/-31 tilavamman version, 70 patruunalle, mutta "sissilippaan" periaatteen mukaan. Lippaan yksikköhinta olisi ollut hieman huokeampi kuin Koskisen lippaan valmistuskustannusten summa, mutta patruunamäärän lisäys olisi vaarantanut toimintavarmuuden vaikeissa kenttäolosuhteissa.

Toinen Lahden rumpulipas-ehdotelma oli rakenteeltaan kuin Thompson "L- drum" (= 50 patruunan rumpulipas). Yhtenäinen spiraalimainen syöttökanava oli jaettu kuuden patruunan lokeroiksi tuulimyllyn siipien kaltaisilla syöttösiivekkeillä. Tämän 60 patruunan rummun panostaminen oli vaivatonta, koska patruunat eivät kaatuneet syöttö-uurteessa kuin domino-pelin palikat, mutta ne ilmeisesti helisivät Thompsonin rummussa olevien patruunain tavoin. Lokerolippaan yksikköhinta oli muutaman pennin tarkkuudella sama kuin "Koskis-lippaan" tehtaanhinta, mutta AUTO-ORDNANCE Co:lle olisi ehkä jouduttu maksamaan royalty-maksua Thompsonin siiveke-idean hyödyntämisestä, kovalla valuutalla, josta oli ainainen pula.

Kuva: Thompsonin rumpulipas avattuna, .45 ACP -patruunat ladottuna "siipien" väliin. Kannessa näkyy spiraalimainen ohjausura.

56 patruunan lokerolipas olisi omaksuttu suomalaiseen LAHTI AL 43- rynnäkkökivääriin, jonka valmistukseen ei tuotantokapasiteettia kuitenkaan liiennyt sota-ajan Suomessa. Royalty-maksuista ei olisi ollut enää huolta: Suomi ja U.S.A. olivat vastakkain sodassa, vaikka sotatilaa ei oltukaan julistettu "de facto", eikä edes "de jure".


SOTAHISTORIALLISTA TRIVIAALITIETOA

Englantiakin vastaan sodittiin lähinnä vain propagandatasolla. Liinahamarin pommitus tosin tuotti tuhoa, saamalla aikaan maanvyöryn eräässä jokirannan kylässä, mutta suomalaiset radiotiedustelijat aiheuttivat päänkivistystä läntisille vastustajillemme, myymällä saksalaisille tietoja Murmanskin ja Arhangelskin laivasaattueiden manöövereista, ja maasotatoimienkin hankkeista. Saattue PQ 17:n katastrofaalisesta "giibelistä" kantoi tiettävästi osavastuun Suomen radiotiedustelu, joka oli alallaan koko maailman menestyksekkäin; liittolaistemme ja vihollistenkin kertoman kukaan. Kolmatta Vapaussotaamme ei käyty pelkästään "pyssyillä, puukoilla ja kirveillä". Jos voimaa on vähän, pitää pelata järjellä..!

("GIBELJ" = "tuho; perikato": Venäjää. Latojan huomautus).


"RUOTSALAISMALLINEN NELIRIVINEN"

Ruotsi omaksui lyhytpiippuisen KP/-31:n version omaan tuotantoonsa. Lisenssikopion mallinimike on Kulspruta (Maskinpistol) m/ 37-39. Suomesta ostettiin lisäksi täysimittaisia aseita m/ 37-39 F. Rumpulipas malli Koskinen ei tyydyttänyt länsinaapureita, joiden mielestä se oli "vaikeasti täytettävä, kallis ja tarpeettoman raskas patruunamääräänsä suhteutettuna". Yleisen oletuksen mukaan kehitteli kotitarvemyllyjen valmistaja LINDE KVARNMASKINER AB lippaan "ruotsalaismalli A", jonka lisensioidulle kopiolle haki Suomessa patentin O/Y Tikkakoski A/B maaliskuun 3. päivänä 1939. Patentti kuulutettiin 30. 12. 1942 ja myönnettiin 10. 3. 1943 (FI PAT. N:o 19529), jolloin näiden lippaiden valmistus Suomessa oli lopuillaan, tai jo päättynytkin.

Nelirivinen 50 patruunan nimellis-tilavuinen tankolipas oli melko ohutta teräslevyä. Niinpä sen "kuollut paino" oli 40 % alhaisempi kuin suomalaisen 70 patruunan rummun taara-paino. ("TAARA" = alkuaan arabiaa, -> ital. ja esp. "TARA": tyhjän pakkauksen paino. Latojan täsmennys).

Lipasta voidaan kuvailla kahdeksi rinnakkaiseksi kaksiriviseksi tankolippaaksi, jotka syöttävät patruunoita yhteisestä kidasta. Lippaan "huulien" väli on kapeampi kuin patruunan hylsyn läpimitta, kuten tankolippaassa m/-31, joten vinosyötöt ovat harvinaisia, mutta pystyynsyötöt mahdollisia, jos syöttökita on viallinen.

Oheiskuvamme (patenttipiirroksen) lipas on ruotsalaiselle 9 x 20 mm Browning Long-patruunalle tarkoitettu. Tämä patruuna on "puoliksi laippakantainen", joten lippaan kita ei ole kohtisuora, vaan hieman viistossa patruunariveihin nähden, koska ylemmän patruunan kanta on sijoittunut seuraavan patruunan kiskuri-uraan. 9 mm Parabellum- patruunain lippaissa on tällainen erikoismuotoilu tarpeeton.


JOUSET KUIN PAALILANKAA

Suomalaisten 20 patruunan lippaiden "yks' nurin, kaks' oikein ja jokunen pystyssäkin"-häiriöt pyrittiin eliminoimaan syöttöjousien liioitellulla jäykkyydellä. Lippaan panostaminen vaatii voimia ja urheilumieltä, vaikka käytettävissä olisikin lipastuslaite.

Kuva: 50 patruunan tankolippaan täyttölaite käytössä: Purista - syötä - hellitä - työnnä patruuna paikoilleen.

S.I.G.-Bergmannin lipastuslaitteesta poiketen ei käytettävissa ole vipuvoimaa, vaan pelkkä nuppi, jolla lippaassa ylinnä oleva patruuna painetaan senttimetrin verran syvemmälle ja työnnetään seuraava sen tilalle. Ilman apuvälineitä menee lippaaseen ehkä kymmenkunta patruunaa. Toimivan lipastimen voi tehdä itsekin vaikkapa sopivan leveästä ruuvimeisselistä, jonka kärkeen hiotaan "hahlo-ura".

Lipastusta aloitettaessa on tarkkailtava, että ensimmäinen patruuna ohjautuu lippaan oikeanpuoleiseen syöttö-uurteeseen eli "lokeroon". Väärin täytetty lipas ei todennäköisesti syötä patruunoita lainkaan, jos sen täyttökään on ylimalkaan mahdollista. Sinkin ja alumiinin pehmoisesta seoksesta valetut patruunantyöntimet on myös mahdollista turmella, vaikkapa sijoittamalla ne lippaan huoltopurkamisen jälkeen vääränpuoleisiin syöttö-uurteisiin.


MONENLAISIA VIRHEMAHDOLLISUUKSIA

Anekdootin luontoisesti kerrotaan jonkun "Sven Dufvan" onnistuneen asettamaan jopa lippaan syöttöjouset väärinpäin, kootessaan omavaltaisesti purkamaansa lipasta. Yleisempiä "mokauksia" olivat vasemmanpuoleisen jousen asentamiset oikeanpuoleiseen lokeroon ja päinvastoin. Ruotsalaisia jousien valmistajia syytettiin tietenkin huonosta tavaran laadusta tai suoranaisesta sabotaasista. (Edes TIKKAKOSKI Oy:n kustantama, pääosin B. FLINCK/LINKOMIEHEN toimittama kirjanen "SUOMI-KONEPISTOOLI" ei mainitse jousien "lokero-kohtaisuutta", eli monet lippaiden toimintahäiriöt aiheutuivat informaatiokatkoksesta).


JOUSET ERIKOISTUOTANTOA

Syöttöjouset jouduttiin hankkimaan Ruotsista, myös Suomessa muilta osin valmistettuihin "ruumiskirstulippaisiin", joiden lempinimi on annettu muodon perusteella. Jouset ovat erikoismuotoiltuja, ylöspäin kapenevia, joten ne puristuvat kokoonpainettuina erittäin lyhyiksi, koska niiden kierrelenkit asettuvat sisäkkäin, eivätkä peräkkäin kuten tasaleveän "kieruvieterin" lenkit. Tällä konstilla saatiin aikaan 50-patruunainen lipas, joka ei ole juurikaan 20-patruunaista lipasta pidempi. Tällainen jousirakenne oli jo entuudesta tunnettu keksintö; sovellutettu ainakin S.I.G.-Bergmannin pitkissä lippaissa.

Lippaan 50 patruunan kapasiteetti on tietenkin teoreettinen, jos mieli välttää vajaasyötöt - etenkin jos syöttöjouset ovat uutuuttaan jäykät ja jos lippaan kitaa ei ole siloiteltu mahdollisimman kitkattomaksi. Enintään 40 patruunan täytös on suositeltava, tai ehkä 45 patruunaa jo enemmän käytettyyn lippaaseen, jonka jousien jäykkyys on hieman lientynyt.


OMIA KÄYTTÖKOKEMUKSIA

Kirjoittaja on ampunut 70-luvun puolimaissa runsaat 3000 patruunaa yhdestä "ruumisarkkulippaasta", panostaen sen kerralla enintään 30, mutta yleensä vain 25 patruunalla. Ei YHTÄKÄÄN syöttöhäiriötä ! (Lienee maailmanennätys ?!). Lippaan huulet olivat tosin hiotut siloisiksi äärimmäisellä huolella, ja jouset olivat voimiltaan aina tasapainoiset: Vasemmanpuolinen oli merkitty "Ankean Aatteen" punavärillä vaihtumisen ehkäisemiseksi, eikä jousia yleensä irrotettu patruunantyöntimistä.

Omakohtaiset havainnot eivät toki tietenkään oikeuta objektiiviseen arviointiin, joka edellyttää lippaiden sodanaikaisen käyttäjäkunnan edustajien kuulemista. Siltä taholta tullut kritiikki oli armoton. (Kirjoittajan menettelytavat eroavat painettujen joukkoviestimien ase-esittelijöiden omaksumasta kritiikittömästä yleislinjasta. Kirjoittajaan kohdistuva elinkautinen "työsulku" johtunee osittain tästä periaatteesta ?)


SUOMESSA VAIN "KÄYPÄLÄINEN"!

Arkku-lippaat viehättivät suomalaisiakin jo ennen sodan uhkan konkretisoitumista tuotantokustannustensa huokeuden, keveytensä ja leveää rumpulipasta mukavamman muotoilunsa ansiosta. Ennen Talvisotaa ostettiin Ruotsista 250 lipasta joukko-osastokokeiluihin, sekä lippaiden valmistuslisenssi ehkä jo vuonna 1939. Ainakin patentti haettiin tuon vuoden alussa Tikkakosken nimiin. Kotimaisen tuotannon käynnistys vaati aikansa, mutta vuodesta 1941 vuoteen -43 valmistettiin 120 tuhatta ruotsalaismallista lipasta Tikkakoskella. Vain syöttöjouset niihin tuotiin Ruotsista.


SUOMALAISTA SUOSITTIIN JÄLLEEN

Käyttäjäkunta oli yleensä tyytymätön arkkulippaisiin, joiden panostaminen oli työlästä, huolto- ja käyttövirheiden mahdollisuudet olivat liian moninaiset. Lippaat olivat liian hentoa tai liian pehmoista materiaalia, kolhiutuen usein pilalle ankarissa sota-olosuhteissa. (Kuori olisi PITÄNYT lämpökäsitellä jousi-kovuuteen, mutta se oli "meltoa" rautapeltiä tutkituissa suomalaisvalmisteisissa arkkulippaissa). Lippaat alkoivat useinkin lakkoilla likaantuneina, ylenmäärin voideltuina, tai jäätyneinä. Käytännöllinen patruunamäärä oli myös arvailujen varassa, ja riippuvainen liian monista osatekijöistä.


70 patruunan rumpulippaan tekninen ylivertaisuus "keksittiin uudelleen" vuonna 1943, eikä enää kiroiltu sen teräskuoren paksuudesta aiheutuvaa "kuollutta painoa", vaan siunattiin pellin vahvuutta, joka toi myötään rakenteellisen lujuuden. Kotimaisen rumpulippaan kenttäkelpoisuuden tärkein osio oli kuitenkin sen syöttövarmuus lähes "mahdottomissa" olosuhteissa, eikä sovi unohtaa myöskään lippaan 70 patruunan tilavuutta, joka oli käytännössäkin sama kuin teoriassa. Tikkakoski Oy keskittyi valmistamaan pelkästään lippaita malli Koskinen aina Kolmannen Vapaussodan päättymiseen saakka, kunnes kuoli se Suomi, jossa kirjoittajankin olisi kukaties sallittu elää ihmisarvoisesti. Tuo murheen päivä oli 19. syyskuuta 1944...


"RUOTSALAISLIPAS M/45 B"

Toisen maailmansodan päätyttyä inventoitiin Suomen asevoimien varikoilla runsaat 60 tuhatta SUOMI-konepistoolia m/-31 ja kymmenen tuhatta käyttämätöntä, sotatoimista myöhästynyttä "Pelti-Heikkiä" (= kp malli/-44; venäläisen PPS -43:n paranneltu piraatti-kopio. Varkaissakin oli käyty vuoroin..!). Inventaarion aikaan olivat useimmat "hajavarastoidut" aseet jo palautuneet kätköistään kirjanpitäjien ulottuville. Joitain satoja kp/-31:iä ja vain puolisen tusinaa Pelti-Heikkiä on yhä kadoksissa.

Lippaiden hävikki oli ollut suuri. Niitä kului loppuun, tuhoutui tai katosi sodassa ja sodan jälkeenkin sellaiset paljoudet, että 1950-luvun vaihteessa oli kutakin asetta kohti vain 2 - 3 lipasta. Kaikki tyypit olivat mukana näissä laskelmissa, erottelematta...


LIPASTUOTANTO "SOSIALISOITIIN"

TIKKAKOSKI OY oli siirtynyt tulitauon saneltujen ehtojen mukaisesti vihollistemme määräysvallan alaisuuteen, koska noin 2/3 yhtiön omistuksesta oli Saksan kansalaisen hallussa. Kun suunnitelmat Karjalais-Suomalaisen Neuvostotasavallan perustamisesta oli jäädytetty toistaiseksi, sosialisoivat uudet omistajat lippaiden koko tuotantolinjan jonkin oman tehtaansa konekannan täydennykseksi. Tikkakoski Oy alkoi tuottaa ompelukoneita ja sittemmin pölynimureita sekä myöhemmin auton talvirenkaiden "liukuesteitä" ( TIKKA-nastoja). Vihollis-omistuksesta runsaan vuosikymmenen kuluttua vapautunut Tikkakoski Oy aloitti vielä kerran asetuotannon, tosin vain metsästys- ja urheiluaseiden valmistuksen. Huono-onninen firma oli kuitenkin joutunut kotimaisen kilpailijansa emoyhtiön omistukseen.


YHTIÖN MYÖHEMPIÄ VAIHEITA: "ASETUOTANTO VAARANSI ASEMARKKINOINNIN"

TIKKA-aseet olivat laatutasonsa takia niin hirmuinen uhka kilpailevan malliston menekille kotimaassa ja maailmalla, että niiden valmistus nähtiin viisaimmaksi "ajaa alas". Vain tuotemerkki jäi. Sitä käytetään yhä vaikka esimerkiksi höyläten rihlattuja ja käsityönä kolvattuja piippuja ei ole asennettu tehdastekoisiin "TIKKA-luodikoihin" enää yli vuosikymmeneen.


KP-LIPPAITA TARVITTIIN YHÄ

1950-luvun alkuvuosina oli konepistooli vielä tärkeä, ellei jopa keskeisin, yksittäistaistelijan työkalu. Rynnäkkökivääri oli jo tulossa tunnetuksi, mutta asetyypin kokonaisuudistus olisi kallis ratkaisu. Se sai vielä odottaa, lähelle meidän päiviämme.

Sekin fakta, että erityisesti metsätaisteluissa on ampumaetäisyys tavallisimmin alle ja harvoin yli sata metriä, oli yleisesti tunnettu. Samainen "sadan metrin sääntö" oli voimassa vielä Vietnamin aseellisen selkkauksen aikaan, 1963 - 73. Mikäpä tekninen tai taktinen uudistus voisikaan muuttaa rihlapyssyn keksimisestä saakka tunnetut luonnonlait muunlaisiksi ?!

Ruotsissa oli kehitelty maailmankuulu konepistooli CARL GUSTAV m/1945, jonka lisenssikopioita valmistettiin sittemmin niin Egyptissä (Port-Said), kuin myöskin U.S.A:ssa (Smith & Wesson), ja sen kaksirivinen tankolipas "m/45 B". Uusi lipastyyppi sopi sinällään nelirivilippaan johde-uriin ja siten myös SUOMI-kp malli -31:een, lipaskuilun reunojen vähäisen viilailun jälkeen.


"OLISIPA OLLUT SOTA-AIKANA..!"

Lipas on leveäkitainen, eli helposti panostettava, mutta luotettava syötöltään jopa CG-45:ssä, puhumattakaan SUOMI-kp:n versioista, joissa on kavennettu lukon kaula-osa. Syöttöjousen jäykkyys on tasan sopiva mahdollistamaan 30 - 35 patruunan lipastuksen pelkillä näppivoimilla, ilman erikoisvälineitä. Nimellinen tilavuus on 36 patruunaa. Lippaan "m/45 B" pituus on 225 mm ja leveys 25 mm.

Suomessa huomioitiin tämän lippaan ominaisuudet jo varhain: Yhtä luja ja luotettava kuin "Koskis-rumpu", mutta helpompi panostaa ja puolta halvempi valmistaa. Monien testaajien kommentti kuului: "Olisipa näitä ollut sodassa..! Raja kulkisi yhä Syvärin ja Siestarjoen keski-uomaa pitkin..!" (Ymmärrettäköön vitsi vitsiksi!).


"FLOPPI" JA MENESTYS SUOMESSA

Lippaiden ensimmäiset kopiot valmistettiin Suomessa vuonna 1954 AMMUS Oy:n tehtaalla. Prototyyppisarja oli määrältään vain sata kappaletta - onneksi.! Ilman riittävää taitotietoa tuotetut lippaat olivat laadultaan suorastaan surkeita, ja moninverroin kalliimpia kuin Ruotsista verrokeiksi ostetut lippaat, joiden laatu oli täysin moitteeton. Ihmekö tuo: Kokemusta näiden lippaiden joukkotuotannosta oli karttunut naapurimaassa jo lähes vuosikymmenen ajan..!

Valmistaja, AB LINDE KVARNMASKINER, sai vuoden 1954 lopulla Suomen armeijalta 50 tuhannen lippaan tilauksen, kun lipas oli viikkoa aiemmin, joulukuun 21. päivänä 1954, hyväksytty käyttöön nimellä "tankolipas m/54". Tuo tilaus tyydytti vain viidesosan tarpeesta, joka oli neljännesmiljoona 36 patruunan lipasta "ruots. malli B". Määrä oli pieni, verrattuna vaikkapa STENien lipastuotantoon, mutta pieniähän olivat hankintojen määrärahatkin tuona aikana.

Lipastuotantoa salaa harjoitellut LAPUAN PATRUUNATEHDAS tarjoutui valmistamaan 200 000 lipasta "kilpailukykyiseen hintaan", ja se saikin tilauksen armeijan pääesikunnalta 5. maaliskuuta 1955. Mallikappaleisiin tutustumisen ja niiden laatutasoon ihastumisen jälkeen vahvistettiin tilaus epäröimättä. Näiden lippaiden laatu pysyi tasaisen korkeana myös joukkotuotannon kestäessä. Lapualla valmistettu lipas tunnetaan nimellä "malli/-55". Se on teknisesti ja laadullisesti ruotsalaistekoisen "m/-54:n" lainen, lisäyksenä teräslangasta muotoiltu kantolenkki.


VARMUUSVARASTOIHIN JA VARIKKOMYYNTEIHIN

Lippaiden osaksi koitui "varmuusvarastointi", joka oli myöskin useimpien konepistoolien M/-44 (=Pelti-Heikkien) kohtalo. Lippaita m/-54 ja m/-55 myytiin 1990-luvulla keräilijöille armeijan kaluston ylijäämämyynneissä käyttämättöminä, yhä tehtaan varastorasvassa. Varusmieskoulutuksessa niitä ei käytetty (ainakaan vielä v. 1967 korpivaruskunnissa), vaan jaettiin kullekin Tikkakosken mannekiinin alkeiskoulutukseen valitulle miehelle tai pojalle (mm. "kölvinä" varusmiespalveluksen suorittaneelle kirjoittajalle) kaksi runtuista 70 patruunan rumpulipasta, joihin oli joskus raaputeltu tekstiäkin, esimerkiksi: "SYVÄRI 1942".

Edes oppitunneilla ei mainittu minkäänmallisten tankolippaiden olemassaoloa, puhumattakaan niiden lipastuksen opettamisesta, tai varusmiesten tutustuttamisesta konepistooliin malli 1944 edes "harmajan teorian " tasolla. Surkeaa, jopa säälittävää, oli asetekninen koulutus, kirjoittajan havaintojen mukaan, tuona "kukkais-vallan" aikana, Suomemme soreassa salossa. Kaikkien varuskuntien/perusyksiköiden koulutuksen tasosta ei ole tutkittua tietoa, joten vältettäköön yleistyksiä. (Kirjoittajan tuonaikainen komppanianpäällikkö touhuaa vanhoilla päivilläänkin Pohjois-Karjalan sotilasläänissä, vapaaehtoisen maanpuolustus-harrastuksen jonkinmoisena "ukko-herrana". Mielenkiinto v.e.m.p-toimintaa kohtaan on täällä laimeampaa, kuin muissa Suomen sotilaslääneissä, Q.E.D., vaikka "raja railona aukeaa" aivan likellä).

Osa 1    Osa 2   Osa 3   Osa 5   Linkkisivulle    Gunwritersin etusivulle