<< Gunwriters      gunwlogo.GIF (2155 bytes)   Linkkisivu >>


Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.

09.06.2001:

Kalkkiwaari kähisee

"Ei, metsästys ei sowi nuorille/
sillä se sopii wain meille wanhoille!"

fktiitus.gif (10161 bytes)
Näin lauleskeli, vain paikoitellen nuotin vierestä, ammoin kuolleen ryyppykaverinsa Rupert Kainulaisen sanoittaman kupletin kertosäettä (yhden sanan verran päivitettynä) iki-aikainen ystävämme Tiitus J. Nyppylä, hengen (= latinaksi: "Spiritus") vaikutuksessa ja viimeaikaisten uutistenkin elähdyttämänä. Waari pistäytyi taannoin toimituksessamme kyselemässä, jos kohta ylössanotun ja Pielisjoen siltojen alle karkoitetun, ynnä sinne kuoliaaksi paleltuneen Oikolukuosaston tenu-remmin jäämistöön olisi jäänyt edes pikku tilkkanen liettualaista kompassinestettä.

Kuva: Tiitus J. Nyppylä erällisen korkeakulttuurin parissa. (c) Feliks.

Jonkun edesmenneen "oionlukijan" piilopullo löytyi, sota-kissa Mimmin toimiessa "huumekoirana": Litran muovipakkaus lähes puolillaan "America's Corn Tradition"- tehotippoja! (Etiketin paino-asu tosin viittasi Baltian suuntaan). Suoritimme tietenkin aineelle poltto-analyysin, todeten pullon sisällön palavan kalpealla sinisellä liekillä hopeisessa analyysikupissa, jättämättä palojäänteitä. "Ehtaa tavaraa, eikä mitään Kesä-Lysoolia! Ei ole edes blandattua", riemuitsi waari. Teenkeitin ladattiin vedellä ja tsaju-heinillä, ynnä kytkettiin virta päälle keittimeen, sekä sata vuotta vanhaan Telegraphon-aparaattiin, jos vaikka saisimme magnetoiduksi terässiimalle kauan kaivattuja muistoja waarin sotaretkistä Vironmaalle ja Aunuksen tienoille.

Kun ensimmäinen kolmanneslitran mukillinen kovaa teetä, terästyksenään desilitran verran A.C.T:ia, oli kadonnut waarin nieluun ja alkanut kiivetä kohti hänen hopeisia hapsiaan verenkierron kuljettamana, aloitti Tiitus-waari laulusoolon, mutta pettymykseksemme ei äänenavaus-veisuna ollutkaan Tatu Pekkarisen kupletti, josta löytyvät sanat: "Oun käynnä Virommuat ja Aunuksen tienoot/ ja ollunna hötäkässä kovassa./ Ja nähnymminä oun ihan hirveitä/ pyssyjä, puukkoja, kirveitä...!", vaan varhaisempi, otsikossamme siteerattu hupilaulun kertosäe. Panimme kuitenkin Telegraphon-laitteen siimakelat pyörimään, vaikka sotamuistelmia ei ilmeisestikään ollut odotettavissa. Waari oli kuulostellut radiosta uusimpia uutisia metsästyspolitiikan alalta ja kertoi tohkeissaan, eikä tällä kertaa yksinomaan kompassinesteen elähdyttämänä, vuosikymmeniä elättämiensä toiveiden täyttymyksestä:

"Vielä minun elinaikanani loppuu huligaaninuorison tunkeileminen riistapoluille tykkänään! Niinkuin hyvin muistatte, muutettiin metsästyslaki päin p.....tä, ikäänkuin eivät MINUN sanelemani paragraafit olisi kelvanneet. Mutta eipä hätäpäivää, eikä kuura-aamua: Vaikka salonkikivääreillä metsästäminen sallittiin ja suurriistapatruunoitten tehdaslatauspakko kumottiin, niin pysyypä metsästysoikeus yhä erämiesten jaloimman aateliston, eli meidän, kypsään ikään varttuneiden vaarien, etuoikeutena. Tämä on raadiossakin äskettäin kerrottu: Vain kuusi tuhatta metsästäjäntutkintoa ovat nuoret rakkarit onnistuneet suorittamaan vuoden mittaan, kun tutkinnon kysymykset on opittu tekemään niin, etteivät kaikenkarvaiset ryysyköyhälistön hengellisestikin köyhät kakarat selviä niistä milloinkaan.

Käy se erämiesporukan laadullinen jalostaminen näköjään päinsä tälläkin tavalla, Saksan malliin, jota MINÄ olen aina ihannoinut ja pitänyt sitä esikuvana Suomenkin erällisen korkeakulttuurin varjelemiseksi, sekä sen edistämiseksi nuoruusvuosieni metsästyskultturellisesta alennustilasta alkaen. Silloinhan vallitsi täydellinen svaboda muunmuassa metsästysaseiden suhteen: Metsästysasetuksessa mainittiin sana PYSSY vain yhden kerran, pykälässä, joka kielsi ladatun pyssyn käyttämisen ansana petoeläinten pyyntiin. Ei muita aseisiin kohdistuvia kieltoja. Ei minkäänlaisia kalimperia, luodin painoa tai patruunan tehoa säänteleviä rajoituksia. Voihan..

(..joukko julkaisukelvottomia henkiolentojen nimiä ja gynekologian alueelle kuuluvia alatyylisiä ilmaisuja. Vaarin nuoruudessa oli vielä voimassa Armollinen Keisarillinen metsästysasetus; Wahvistettu Pietarissa Armon wuonna 1898. Toimituksen huomautus).

Arvata voi, että esimerkiksi salonkikivääreillä ammuttiin kaikenlaista riistaa, vaikka sehän on sopiva vain oravien metsästykseen ja enintäin riekkojahtiin Lapin tuntureilla, missä ilma on ohuempaa kuin eteläisemmässä Suomessa. Ja metsästysoikeus oli jokaisella torpanmaansa Kapinan jälkeen omakseen lunastaneella köyhäläisellä, olipa tuo maatilkku mitenkä pieni tahansa. Metsästyskorttia ja metsästäjän tutkintoa ei tarvittu. Se riitti, että oli jonkinlainen torpparihaulikko tai vaikka vain salonkikivääri, ellei Kapinan taistelukentältä besorkattu vintofka. Metsästäjiä oli jo silloin liikaa, mutta Oikeita Metsästäjiä heistä pieni vähemmistö. Erällisestä korkeakulttuurista ei puhettakaan, paitsi maaseudun harvalukuisen vallasväen keskuudessa. Rovasteilla, nimismiehillä, kunnanlääkäreillä, apteekkareilla, pankinjohtajilla, disponenteilla ja joillakin opettajilla oli jonkinlainen aavistus siitä, mitä kultturelliin eränkäyntiin kuuluu. Lääkärit ja apteekkarit olivatkin tervetulleita jäseniä metsästysyhdistyksiin. Elettiin Kieltolain aikaa... Ymmärtänette kai?!

Suojeluskuntalaiset napisivat hiukan, kun kielsin sotilaskiväärien käytön kaikenlaisessa metsästyksessä, mutta ymmärsivät toki viimein, että kiellon varsinaisina kohteina olivat köyhäläiset; erityisesti entiset torpparit, jotka vankileiriltä vapauduttuaan ja maatilkkunsa omikseen lunastettuaan kaivoivat vintofkansa jemmoistaan ja alkoivat riistan väijynnän, saatuansa torpanmaan myötä metsästysoikeudenkin tiluksillaan. Lex Kallion säätäjät olivat unohtaneet muutoinkin epäonnistuneesta laista tärkeän paragraafin jonka mukaan pinta-alaltaan sataa hehtaaria pienempien maa-alojen metsästysoikeus jää tiluksien alkuperäiselle omistajalle, ellei sitä lunasteta erikseen, jolloin torpanmaan lunastushinta kaksinkertaistuu.

Tuohon aikaan ei metsästysoikeutta kuitenkaan osattu arvostaa, niinkuin Saksassa, missä monet järki-avioliitot solmittiin ja solmitaan vieläkin sillä ainoalla perusteella, että morsiamen myötäjäisinä saa vävypoika oikeuden metsästykseen appi-ukon riistakartanon reviirillä. Ja epäonnistunuttakaan naimakauppaa ei yleensä pureta, koska eron seuraamuksena olisi metsästysoikeuden menettäminen. Tämä on oiva esimerkki siitä erällisestä korkeakulttuurista, jonka tuonti Suomeen meilläkin vallitsevaksi käytännöksi on ollut elämäntehtävänäni lähes koko pitkän ikäni ajan. (102 vuotta. Toimituksen muistutus). Takaiskujakin olen kokenut, mutta taas on päivä alkanut paistaa risukasaan.

Välillä jo tuntui, että koko elämäntyöni tulokset ovat valuneet tyhjiin kuin kusi lumeen, mutta perimmäinen tavoitteeni taitaa sittenkin toteutua. Ainakin torjuntavoitto häämöttää horisontissa. Näinhän raadiossa kerrottiin. Olipa lysti kuunnella esimerkiksi Suomen Metsästäjäliiton tirehtöörin kitkerää urputusta metsästäjäkunnan ukkoutumisesta, vaikka poikasiahan monet tutut jahtikaverini vielä ovat: Hätäisesti yli kuusikymppisiä. Siinä iässä hiihtelin vielä kovakuntoisen valtionpäämiehen kannoilla, joskus latuakin pyytäen, ja jättäen hikeä valuvat perässähiihtäjät kauas jälkeeni. Hiihtäjäletka venyi joskus peninkulmankin pituiseksi... Tjaa! Onpas tuo ryypinvälikin jo venähtänyt...!"

Tässä vaiheessa vaari terästi toisen mukillisen kovaa teetä. Sekoitussuhde oli jo melkein puolet ja puolet. Puolen mukillisen pituinen hörppy ei yskittänyt jo nuoruudessaan kompassinesteisiin tottunutta vaaria, joka jatkoi tarinointiaan, henkäillen Liettuan perunapeltojen pisimmälle jalostetun tuotteen sikuna-huuruja Telegraphonin mikrofoonia kohti. Toivoimme mielessämme, että sen hiilirakeet kestäisivät kemiallisen kontaminaation ja kostumisen. Varaosien saaminen aparaattiin kun on ollut epävarmaa muutaman (tarkemmin sanoen yhdeksän) vuosikymmenen ajan: Se on kaikenlaisten sähköisten härveleiden ainainen kirous. Mutta näin jatkoi Tiitus-vaari pakinaansa:

"Kyllä siinä Metsästäjäliiton päänaatikan mussutuksessa jotain opiksi otettavaakin oli, kun sitä tulkitaan niinkuin Piru Raamattua. Urputuksen eräänä aiheena olivat metsästäjän tutkinnon mukamas asiaankuulumattomat knoppikysymykset, jotka eivät liity millään tavalla metsästykseen tai riistanhoitoon. Metsästäjän opaskirja on kuulemma osattava ulkoa kannesta kanteen. Joku kysymyshän voi kuulua, että minkä yleishyödyllisen ja tarpeellisen yhdistyksen vaakuna on painettuna kirjan kannen sisäsivulle? Sitä tähdennettiin, että Etelä-Suomen metsästäjien ei muka tarvitsisi tietää mitään Lapin riistaeläimistä, eikä porompurija-Aslakeilta pitäisi vaatia eteläisimmässä Suomessa asustelevien elukoiden, lähinnä lintujen, tunnistamista.

Tuommoiset knoppailut ovat kuitenkin hyödyllisiä, kun pyritään vähentämään metsästäjien lukumäärää ja kohentamaan porukan laatutasoa. Kun riista vähenee, pitää sen jakajienkin määrän vähentyä jonnekin kymmenykseen nykyisestä. Hitto vieköön, kortillisia metsästäjiähän on melkein KOLMESATAA TUHATTA! Talvisodan kenttäarmeijan vahvuuden verran! Ja luonnollinen poistuma harventaa ruotuja sen parhaasta päästä. Jonkun erällistä korkeakulttuuria ihannoineen jahtikaverin nimen saa lukea ainakin viikoittain Päivälehden - tai mikä hiton Hesari se nykyään on - siis sen Erkon paksumman pilalehden kuolinilmoitus-sivulta.

Onnitella sopii niitä Metsästäjän Oppaan tekijöitä ja metsästäjän tutkinnon kysymyssarjojen laatijoita: Ovat keksineet keinot, joilla estetään kaikenlaisten räkänokkaisten huligaanien pääsy todellisten herrasmiesten ja yleensä vallasväen kastiin. Kokemuksesta tiedän, millaisen orgastisen nautinnon tuottaa kieltäminen ja estäminen! Tutkinnon kysymysten tekijöillä oli varmasti lystiä siinä kabinetissa, jossa niitä pirullisia knoppeja sorvattiin. Kyllä minä itsekin virassa ollessani tein parhaani metsästäjien pääluvun vähentämisen eteen, mutta aseisiin, patruuniin ja erilaisiin metsästyksen apuvälineisiin kohdistamani kiellot ja rajoitukset eivät sellaisinaan riittäneet.

Monet niistä myös onnistuttiin kumoamaan vaivihkaa valmistellulla metsästyslain niinsanotulla uudistuksella, jonka panivat alulle lehtien palstoilla valtoimenaan riehuneet anarkistit. Pahin heistä jopa kerskui ja ylpeili, ettei harrasta metsästystä lainkaan, voidakseen pysytellä puolueettomana ja antamatta Virallisen Valistuksen vaikuttaa omiin mielipiteisiinsä, jotka oli muodostettu Ameriikan kirjoituspöytä-teoreetikoitten älyttömyyksien pohjalle.

Kun konsulit heräsivät, ja sensorit puuttuivat lopulta asiaan, siivoten lehtien sisällön, oli kaikki jo liian myöhäistä: Kulku-rokko oli ehtinyt levitä, ja Metsästäjäliittokin oli saanut siitä tartunnan, josta ei ole toipunut vieläkään, urputuksesta päätellen. No, sehän on vain kerho kerhojen joukossa! Päätökset tehdään aivan muualla, kuunnellen terveen järjen ääntä. MINULTA kysellään yhä vieläkin neuvoja, luottaen iän myötä karttuneeseen kokemukseeni erityisesti hallinto-menettelystä.

Tuo systeemi, että metsästäjäkokelas joutuu lukemaan yli kolmesatasivuisen opaskirjan useitakin kertoja kannasta kanteen ja melkeinpä osaamaan sen ulkoa, on minun keksintöni. Edes joitakin Erällisen Korkeakulttuurin alkeita jää mieleen, vastapainoksi huliganismiin ja anarkiaan yllyttävälle aivopesulle, jonka leviämistä ei ole pystytty estämään täysin vieläkään. Suosittelin tekeillä olevan opaskirjan nimeksi Eränkäynnin Ohjesääntö, mutta sitä ei hyväksytty, vaikka se antaisi sisällölle arvovaltaa. Viittasi kuulemma liikaa armeijan touhuihin! Mutta mitäpä pahaa siinä on? Jossakin Ameriikassa voi metsästys olla rentouttava vapaa-ajan harrastus, mutta täällä Suomessa sen pitää olla armottoman kurin alaista, tiukkojen sääntöjen sitomaa toimintaa, jota ohjailevat pelkästään KIELTO ja PAKKO!

Tuo ohut kirjanen ei tosin ole kuin väliaikainen eli alustava kielto- ja pakotekokoelma. Raadiossa urputtanut Metsästäjäliiton mies antoi puheillaan arvokkaan vihjeen, vaatiessaan metsästäjän tutkinnon jakoa siten, ettei Lapin heinäkengille esitetä kysymyksiä aiheista, jotka koskevat metsästystä Etelä-Suomessa, eikä myöskään päinvastoin. Tämmöistä jakoa ei voi tietenkään toteuttaa, koska harrastetaanhan metsästysMATKAILUA, eikä pelkästään Lappiin, vaan ulkomaillekin. Eivätkä erämatkailijoina ole enää pelkästään virkamieskunnan ja muun vallasväen edustajat, niinkuin MINUN nuoruudessani: Rahvaallakin on nykyisin varaa matkustella jahtimatkoille ulkomaille, vaikkapa vain kerran elinaikanaan. Niinpä Eränkäynnin Ohjesäännön ulottuvuutta pitää laajentaa kattamaan myös ne ulkomaat, joissa keskiluokkaiset ja jotkut alempiinkin kasteihin kuuluvat suomalaiset tapaavat käydä eräretkillään.

Kaukomaat joutunemme jättämään teoksen ulkopuolelle, koska esimerkiksi safarille Afriikkaan on varaa matkustaa vain vauraimmalla vallasväellä, jonka harrastuksia en suinkaan halua haitata, mutta esimerkiksi Ruotsin, Viron, Puolan, Venäjän ja Saksan metsästyslainsäädännön tärkeimmät kiellot ja pakoitteet on turistimetsästäjänkin opittava tuntemaan. Niin myös kussakin maassa vallitseva Erällinen Korkeakulttuuri. Eikä unohtaa sovi ulkomaiden riistaeläinten tunnistamisen taitoa, jota varsinkin Saksassa joudutaan opiskelemaan usein vähintäin kolmen vuoden ajan, jos on halut selviytyä sikäläisestä metsästäjän tutkinnosta edes rimaa hipoen. Kunhan Eränkäynnin Ohjesääntö aikanaan julkaistaan täydennettynä eli täydellisenä, laskujeni mukaan jaettuna neljään osaan, jokaisessa osassa viisisataa sivua, lakkaa lasten ja rakkari-nuorten tulva riistapoluillemme.

Kahden tuhannen sivun pänttääminen ulkoa osattaviksi vaatii oman aikansa. Jo yksin Saksan metsästäjäntutkinnon opaskirjasta suomennettava osuus, joka koskee metsäkauriin sekä sen jälkien ja jätöksien tunnistamista, tuottaa monelle pojalle rimakauhun: Metsästäjäksi ryhtyminen jää pelkäksi haaveeksi. Vaihtuu sähkö-aivojen näppäilyyn, tai pyöreän kumilaatan ynnä vastustajien hakkaamiseen luistinjäällä. MINUN kautta aikojen vaalimani haavekuva, lukumäärältään noin kolmeenkymmeneen tuhanteen harvenneesta ja samassa suhteessa jalostuneesta, harmaantuvasta erämieskunnasta - SE TOTEUTUU! Toimenpiteet ovatkin jo alkaneet.

Ne muutamat sadat tai ehkä vain kymmenet metsästäjäkokelaat, jotka vuosittain läpäisevät metsästäjän tutkinnon, tuntevat varmasti Perinteisen Suomalaisen Metsästyskulttuurin kiellot ja käskyt. He myös noudattavat niitä orja-mielisesti, asettamatta niiden tarpeellisuutta tai mielekkyyttä kyseenalaisiksi. Sodassakin totellaan esimiehen käskyjä ja toimitaan ohjesäännön mukaan, eikä omin päin tai väärien profeettojen neuvojen mukaan. Näin valikoituvat raa'an rahvaan sekalaisesta massasta ne harvinaiset valio-yksilöt, jotka voimme hyvällä omallatunnolla toivottaa tervetulleiksi riistapoluille ja sorsastusrannoille".

Toivotuksiin yhtyy myös: TIITUS J. NYPPYLÄ.


Edelliset kalkkikset:

Kalkkivaarin kähinät sananvapautta vastaan >>
Yli-oppinut Knullberg Suomea vapauttamassa >>
Kalkkivaari - sata vuotta (ja risat) >>


Gunwritersin osittainenkin luvaton kopioiminen, tallentaminen, tulostaminen, väärentäminen tai levittäminen on kielletty. Mikäli tällaisia tekijänoikeusrikkomustapauksia ilmenee, kirjoittajat pidättävät itselleen oikeuden laskuttaa tekoon syyllistyneiltä tekijänoikeuskorvauksia 150 000 mk saakka. - GOW:n toimitus.


<< Gunwriters     Linkkisivu >>    gunwlogo.GIF (2155 bytes)

Gunwriters on the Web P.T. Kekkonen